Voidaanko hoi­ta­ja­mi­toi­tus­ta lykätä?

1.4.2023 hoitajamitoitus vanhusten hoidossa kiristyy 0,7 hoitajaan vanhusta kohden. Päivän polttava kysymys on, voimmeko mitenkään päästä mitoitukseen vai pitäisikö viimeisen mitoituksen voimaantuloa lykätä hoitajapulan ja rek­ry­toin­ti­vai­keuk­sien vuoksi.

Ei, sanon minä. Ei, ellei asian­tun­ti­ja­lausun­to­jen perusteella mitoitukseen ole täysin mahdotonta päästä. Mikäli mitoituksen voimaantuloa lähdetään lykkäämään, tarvitsemme selkeät askelmerkit siihen, miten ja milloin mitoitukseen päästään.

Mitoituksessa on kyse sekä ikääntyneiden laadukkaasta hoidosta että työntekijöiden jaksamisesta alalla. Keinoja mitoitukseen pääsemiseen ovat esimerkiksi:

1. Hoitajien houkuttelu työhön houkuttelevammalla palkalla
2. Hoiva-avustajien tehostettu koulutus ja rekrytointi
3. Hoitajien ja hoiva-avustajien rekrytointi myös ulkomailta
4. Peiliin katsominen niissä yksiköissä, joissa rekrytointi takkuaa

Pelkkä koulutuspaikkojen lisääminen ei ole vastaus alalla, jossa vas­ta­val­mis­tu­neet­kin alkavat pian harkita alan vaihtoa. Toivon myös, että pikkuhiljaa pystyisimme siirtymään "johtamista ja  työoloja on parannettava"  konkreettisiin tekoihin. Mitkä ovat ne keinot, millä oikeasti saamme sen paremman johtamisen jalkautettua kaikkiin yksiköihin. Miten saamme muutosta aikaan?

THL: n vanhuspalveluiden seurannan perusteella ensi huhtikuuhun mennessä pitäisi pystyä rekrytoimaan yhteensä 3400 työntekijää. Rekrytoinnissa on ollut ilmeisiä vaikeuksia. Tällä hetkellä nykyinen hoitajamitoitus eli 6 hoitajaa 10 vanhusta kohti toteutuu kuitenkin jo 90 % vanhusten hoidon yksiköitä.

THL:n johtavan asiantutijan Sari Kehusmaan mukaan nousu on saavutettu rekrytoimalla ym­pä­ri­vuo­ro­kau­ti­seen hoitoon 900 hoiva-avustajaa ja nostamalla töissä olevien lähi- ja sairaanhoitajien tekemän välittömän hoitotyön osuutta. (HS 30.8.) 

Hoitajamitoitusta kiristämällä on siis onnistuttu lisäämään työntekijöiden määrää vanhuspalveluissa ja tällä mitä todennäköisimmin parantamaan sekä vanhusten hoidon laatua että työntekijöiden työoloja. Suunta on juuri se, mihin pyrimme. Sairaanhoitajat ja lähihoitajan pääsevät keskittymään enemmän omaan työhönsä, kun välillistä työtä on siirretty hoiva-avustajille. Loistavaa! Mikä siis hiertää?

Kentältä kuuluu, että hoiva-avustajien valuu liiaksikin lähihoitajien töitä - pienemmällä palkalla. Tämä on huonoa johtamista ja palkkojen polkemista joko tahallisesti tai tahattomasti. On po­ti­las­tur­val­li­suu­den kannalta tärkeää että varsinaisesta hoitotyössä vastaavat edelleen työhön koulutetut ammattilaiset.

Suunta on oikea, enkä halua siirtää maalitolppia, mikäli jokaikistä kiveä ei ole käännetty matkalla.

On äärettömän tärkeää ymmärtää, että lykkäämällä hoitajamitoituksen viimeisen kiristyksen voimaan tuloa lykkäämme parannusta hoitajien työoloihin - siis keinoa, jolla yritämme epätoivoisesti pitää ne edelleen työssään pysyvät hoitajat töissä. Haluammeko ottaa riskin, että sillä aikaa kun me vitkuttelemme ratkaisujen kanssa, hekin väsyvät ja vaihtavat alaa?

”Sen voi sanoa seurannankin perusteella, että edelleen on toimintayksiköitä, jotka saavat hyvin henkilöstöä. Siellä on joitakin asioita todennäköisesti tehty paremmin kuin muualla.” (THL:n johtava asiantuntija Sari Kehusmaa HS 30.8.)

Niinpä. Rek­ry­toin­ti­vai­keuk­sis­sa olevat yksiköt, nyt on aika katsoa peiliin. Miksi kukaan ei halua tulla teille töihin? Miksi hoitajanne väsyvät? Hoitotyötä tehdään ihan hemmetin suurella sydämellä ja se antaa valtavan paljon tekijälleen kunhan vain puitteet ovat kunnossa. Kiirettäkin kestää (sopivassa määrin) kun työtä johdetaan on hyvin eikä työnteon olosuhteet turhauta. Mikään ei ole sen motivoivampaa kuin nähdä työnsä tulokset asiakkaissa, jotka saavat tarvitsemansa avun. Hoitajissa on valtava voima kunhan puitteet antavat sisäisen motivaation kukoistaa.Tässä on esimerkkitekstiä. Klikkaa ja aloita muokkaaminen! Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. In suscipit sapien ac erat aliquam lacinia. Vivamus nec ipsum iaculis, congue velit nec, tincidunt enim.